4. Miten ulkonäkökeskeisyys vaikuttaa nyky-yhteiskunnassa?
Katsellessani ihmisiä koulun käytävällä ja puhuessani ystävieni kanssa huomaan, että jokaisella ihmisellä on oma käsityksensä siitä, mikä on kaunista. Sirpa Jegorow käsittelee Ylen Elävän arkiston verkkosivulla 8.3.2013 artikkelissaan ”Unelmia länsimaisesta kauneudesta” kauneuden merkitystä nyky-yhteiskunnassa. Artikkelista saa selkeän kuvan siitä, miten kauneuden määrittely ja sen arvostaminen varsinkin Kiinassa ja Venäjällä on vuosien saatossa muuttunut.
Jegorowin mukaan yleiseksi kauneusihanteeksi on noussut länsimainen käsitys kauneudesta. Ihmiset pyrkivät siis täydellisyyteen. Jos kosmetiikkatuotteet eivät toteuta toivottua lopputulosta, käännytään plastiikkakirurgian puoleen ja sen jälkeen mietitään, onko luonnollinen vai leikelty ihminen kauniimpi. Nykyään kauneusleikkaukset ovat ihmisille normaali, arkipäiväinen asia. Kaikki se käytetty raha ja vaiva sen takia, että saadaan muut ihmiset pitämään omasta ulkonäöstä, varsinkin kun alkutilanne on todennäköisesti ollut se, että kukaan ei ole edes kiinnittänyt huomiota niihin ”epäkohtiin”, jotka itse on huomannut.
Siitä huolimatta, että jokaisella tuntuu olevan oma käsitys siitä mikä näyttää hyvältä tai on kaunista, tuntuu siltä, että kaikki tavoittelevat ihmiskunnan luomaa ihmismallia. Täytyy olla hyvä, treenattu kroppa, virheetön iho ja vartaloa korostava tyyli. Varsinkin tytöillä tuntuu olevan sellainen käsitys, että ilman mallivartaloa elämässä ei voi millään tasolla pärjätä. Tuomas Enbuske kirjoittaa 6.5.2011 julkaisemassaan mielipidekirjoituksessa ”Herrat pitävät pulskista” (tuomasenbuske.puheenvuoro.uusisuomi.fi, 6.5.2011), että miehet aiheuttavat naisille kamalia ulkonäköpaineita, minkä takia jo alle kymmenvuotiaat tytöt kärsivät anoreksiasta ja naisen elämä on jatkuvaa laihduttamista. Kun kaupungilla katselee ympärilleen hieman tarkemmin, saattaa huomata, että ainakin laihduttaminen ja terveellisten elämäntapojen ihannointi ja tavoittelu varsinkin nuorten ja lasten keskuudessa on yleistynyt.
Netin keskustelupalstoilta löytyy keskusteluja, joilla alakouluikäiset jakavat toisilleen huolestuneita kysymyksiä tyyliin ”Olenko normaali?” painon ja pituuden suhteeseen vedoten. Näitä keskusteluja lukiessa tekee mieli ravistella lapsi hereille, takaisin tähän maailmaan ja kertoa, että hänen ei tarvitse vielä miettiä painoansa. Toisessa keskustelussa jaetaan vinkkejä meikkaamiseen ja keskustellaan siitä, mistä pojat pitävät tytöissä ja toisinpäin. Itse aloin kiinnittää huomiota ulkonäkööni vasta yläkoulussa. Alakouluikäisenä keskityin vain olemaan lapsi, ostin vaatteeni vaateliikkeen lastenosastolta, leikin hevosta nuorempien lasten kanssa ja ajattelin olevani jollain tavalla erilainen, kun muut kävivät läpi nuortenosaston vaaterekkejä ja välitunnilla arvostelivat toisten ulkonäköä. Nykyään viidesluokkalaista ei erota kahdeksasluokkalaisesta, ja se kertoo jo jotain tämän hetkisistä kauneusihanteista, niiden luomista ulkonäköpaineista ja niistä johtuvasta ulkonäkökeskeisyydestä.
Enbuske huomauttaa erilaisiin tutkimustuloksiin vedoten, että monet miehet pitävät ”luultua normaalimmista” naisista ja että naiset stressaavat ulkonäöstään miehiä enemmän siksi, että naiset stressaavat muutenkin miehiä enemmän. Jokaisella naisella on oma syynsä ulkonäköpaineisiin ja niiden aiheuttamaan stressiin, mutta jatkuva mallivartaloiden tyrkyttäminen ei ainakaan edesauta asiaa. Vaikka koko ajan puhutaan sosiaalisen median ja televisio-ohjelmien vaikutuksesta ulkonäköpaineisiin, uusia malli- ja laihdutusohjelmia luodaan koko ajan lisää. Vähemmästäkin ulkonäköpaineet kasvavat.
Sosiaaliseen mediaan omia kuvia lisäämällä yritetään nostaa oman itsetunnon lisäksi myös omaa statusta muiden silmissä. Itseä verrataan toisiin kuvien perusteella, joissa usein yritetään näyttää normaalia paremmalta ja annetaan näin vääristynyt kuva itsestä. Seuraaja- ja tykkäysmääristä on tullut sairas taistelu, jonka perusteella määritellään ihmisen suosio ja haluttavuus. Omien kokemusten pohjalta voin sanoa, että tykkäysten ja seuraajien tavoitteleminen vain syö itsetuntoa ja aiheuttaa turhaa kateutta muita ihmisiä kohtaan. Sosiaalinen media on ulkonäkökeskeisyyden mekka, ihmiset voivat haukkua toisiaan nimettöminä ja sieltä kauneusihanteet lähtevät liikkeelle.
Ulkonäköpaineiden kasvaessa itsetunto on yleensä se, joka laskee. Ihminen alkaa ajatella olevansa huono, että ei onnistu missään, ei koskaan tule löytämään vierelleen ”sitä oikeaa”, koska ulkonäkö ei miellytä. Taas lähtöasetelmana on todennäköisesti se, että omasta mielestä ulkonäkö ei ole tarpeeksi hyvä ja ihminen itse alkaa sen perusteella uskotella itselleen olevansa huono. Milloin ulkonäöstä on tullut ainut tavoiteltava kriteeri ihmissuhteiden luomisessa? Jegorow kertoo, että sosiobiologin mielestä ihmisistä puhuttaessa kauneus on lupaus laadukkaista jälkeläisistä ja että miellyttäväksi koetun ulkonäön katsotaan korreloivan henkisten ominaisuuksien kanssa. Mutta voiko ulkonäön perusteella oikeasti arvioida ihmisen luonnetta, kun sen perusteella ei voi enää kunnolla arvioida edes ikää?
Jegorowin mukaan Venäjällä ulkonäöstä on tullut tapa osoittaa oma yhteiskunnallinen asemansa ja yhteiskunnan muuttuminen. Ennen naisen rooli oli olla äiti, vaimo tai isoäiti, mutta nykyään huolitellun ja tyylikkään ulkonäön merkitys on suuri, se on tapa erottua massasta ja kertoo neuvostoajoista irrottautumisesta. Ulkonäköpaineet tuntuvat kuitenkin kasvavan sitä mukaa, mitä enemmän yritetään omaa asemaa näyttää. Ulkonäkökeskeisyyden tullessa koko ajan yleisemmäksi ihmiset ovat alkaneet käyttää enemmän aikaa laittautumiseen ja harvoja ihmisiä näkee edes lähikaupassa kotivaatteissa tai ilman meikkiä. Aamuisin valmistautumiseen kuluu aikaa vähintään puoli tuntia, kuntosalilla käymisestä tulee harrastus yhä nuoremmille ja anoreksia ja muut syömishäiriöt yleistyvät, kun terveellisen ruokavalion tavoitteleminen riistäytyy käsistä tai kuntosalilla ei saavutetakaan tavoitteita tarpeeksi nopeasti.
Ulkonäkökeskeisyys on nykypäivää, eikä siitä eroon pääseminen ole helppo prosessi. Sitä vastaan tehdään työtä, mutta sen leviämistä myös edesautetaan. Jossain vaiheessa ihmiset toivottavasti ymmärtävät, että maailmassa on paljon tärkeämpiäkin asioita ratkaistavana kuin oikean valaistuksen löytäminen kuviin, että näyttää tarpeeksi hyvältä Instagramissa. Jegorowin artikkelissa on lainaus Apulannan Sipe Santapukilta: ”Kauneutta ei voi edes sanoin kuvailla. Se on sama kuin kuvailisi sokealle, minkälainen on sininen.”
Hehe joo kiva jos jaksoit lukea, tää on mun äikän prosessiessee, jossa opettajan mielestä pääaineisto ei ollut tarpeeksi esillä. Mutta joo. Nyt mä alan kattoo Euroviisuja kun ne vielä näkyy Areenassa.
-jenny
